Tukkaa lähtee, harmaantuu
mitä jäljellä on,
nivelissä rahina, keuhkoissa rohina,
sydämessä sivuääniä,
kammiotärinä.
Rollaattoria potkii
katse pyrkii eri suuntiin,
horjahtaa, tarttuu kiinni
rinnuksiin.
Tahtoisi pyytää apua,
paha afasia,
hoitaja ei ota tosisssaan.
Menekkös siitä!
Parkinson pahenee, raivostuu,
epileptikon grand mal paljastuu,
housut kastuu, paskaa haisee,
taju loppuu, päätä kolhitaan,
seuraavaksi karu dementia.
Muisti vain murheet,
vuosia vain murheet
vuosista vain murheen
ennenkuin joku osastolatmme
laski työaikana hänelle seppeleen.
22.11.2006
keskiviikko 18. kesäkuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti