Emme voi muistaa niin
alkuumme.
Maa ole ensimmäisemme.
Valtavan paljon kauemmas aikaan
ajattomuuteen ennen kuin aurinkomme
suunnittelikaan syntymää,
aina sitten,
jo kolusimme äärettömyyttä,
tilatonta taikaa.
Väistelimme kosmisia kolareita
ylittäessämme vain uudestaan aina
suurten aikojen pimeän
valtamerten muistin seisauttavan massan ja paineen.
Lukematon määrä aikaa seilattuamme
nyt täällä.
Tuomittuna kadottamaan aina entisen maailman
kuin dementia
joka pyyhkii meidät virheistä.
Täältäkin lähdemme ennenkuin pajahtaa
supernova taivaan kannelle.
meillä on silloin,
teknologia tavoittaa tähdet,
laskimme sen lähtiessämme.
ja meistä tulee taas ikuisia.
Matka vie meiltä ikuisuuden.
Emme voi muistaa niin.
Kiertolaisten pahin kirous
on toisto.
Olemme kaikki universumit
samaa pisaraa.
Me ihmiset niin tiiviitä
että olemme jo
toistemme sisällä.
tiistai 14. heinäkuuta 2009
perjantai 19. kesäkuuta 2009
Hiljaisuus
Niin täydellinen hiljaisuus
että sattuu.
Täydellinen pyyhkiytyminen,
unohdus
muistot koko universumista ulos.
Vievät sinne minne eivät
Hubblet lennä.
Sinne minne loppuu
tähtiä virpovat tähtisumut,
minne loppuu aika,
olla.
Minne loppuu
niin minne?
Juuri sinne
minua pyyhitään.
että sattuu.
Täydellinen pyyhkiytyminen,
unohdus
muistot koko universumista ulos.
Vievät sinne minne eivät
Hubblet lennä.
Sinne minne loppuu
tähtiä virpovat tähtisumut,
minne loppuu aika,
olla.
Minne loppuu
niin minne?
Juuri sinne
minua pyyhitään.
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Palaneen käry
Haiston palaneen käryä.
Mikään ei ollut ennallaan.
Rehtori soitteli pianoa,
liikunnan opettaja makasi
television ääressä ja
musiikinopettaja lauloi
maan jo hämärtyneen.
Puutyön opettaja vaikutti
leppoisalta mieheltä
eikä kenellekään ollut enää kiire eläkkeelle.
Keittäjät toivat lisää ruokaa
ja jäivät itsekin syömään.
Pakastimesta oli löytynyt vaikka mitä!
Haistoin palaneen käryä sinä aamuna.
Palokuntaa ei kuitenkaan kutsuttu.
Mikään ei ollut ennallaan.
Rehtori soitteli pianoa,
liikunnan opettaja makasi
television ääressä ja
musiikinopettaja lauloi
maan jo hämärtyneen.
Puutyön opettaja vaikutti
leppoisalta mieheltä
eikä kenellekään ollut enää kiire eläkkeelle.
Keittäjät toivat lisää ruokaa
ja jäivät itsekin syömään.
Pakastimesta oli löytynyt vaikka mitä!
Haistoin palaneen käryä sinä aamuna.
Palokuntaa ei kuitenkaan kutsuttu.
Alapaine
En koskaan yllä ylituuliin,
laukkavat karkuun taivaan mastoon.
En koskaan veljeile hyvää,
käytettyä, uupunutta,
kulutukseen nuutunutta.
Koskaan saavu rantaan
kun jo luode takaisin tuudittaa.
Koskaan saavu tunturin aukealle,
uusi uurastus jo
huippuna kohoaa.
Kuolema minua valmistelee,
sekin vain puolitiehen.
Tuntuu Salierilta,
pää tietää kuinka tekisi,
kädet ei tee,
sydän pitää silmiäni auki.
Että tämän häpeällisen
keskinkertaisuuden
olisi mahdoton unohtua.
laukkavat karkuun taivaan mastoon.
En koskaan veljeile hyvää,
käytettyä, uupunutta,
kulutukseen nuutunutta.
Koskaan saavu rantaan
kun jo luode takaisin tuudittaa.
Koskaan saavu tunturin aukealle,
uusi uurastus jo
huippuna kohoaa.
Kuolema minua valmistelee,
sekin vain puolitiehen.
Tuntuu Salierilta,
pää tietää kuinka tekisi,
kädet ei tee,
sydän pitää silmiäni auki.
Että tämän häpeällisen
keskinkertaisuuden
olisi mahdoton unohtua.
Olen vierinyt
Vierinyt elämäni kivi
vetten päällä.
Kun yritin minut pohjaan kampesi
suomuttumaan.
Ehtinyt legendaksi en,
kuljin ohi kaksseiskan. (ja)
Aina kun runoilijalla on runoilijalla on ankeaa
elämän virta juoksee paperiin.
Vielä valmis ollutkaan, sivuja vielä.
Tiedä paljonko,
ja loppukohtaus.
vetten päällä.
Kun yritin minut pohjaan kampesi
suomuttumaan.
Ehtinyt legendaksi en,
kuljin ohi kaksseiskan. (ja)
Aina kun runoilijalla on runoilijalla on ankeaa
elämän virta juoksee paperiin.
Vielä valmis ollutkaan, sivuja vielä.
Tiedä paljonko,
ja loppukohtaus.
sunnuntai 24. toukokuuta 2009
helvetti
Kilahtaneet kuvitelmat kaikkeudesta
ilman peikkoja valuvat
happosateena ylös pilviä.
Maa kuivuu ja murenee,
alta railot vievät miestä.
Ilmestykirja oli nyt
ja ihmisyyden rajoilla mursi tuli kaiken.
Tuonpuoleisten maisemien värjyssä
kaikki sinersi.
Odotus oli ikuinen suru.
Absoluuttinen nollapiste-kaikki pysähtyi, pysähtyminenkin.
Ajatukset ja rajat ylittävä
kauhu vain jatkoi.
Helvetti ei pysähdy koskaan.
ilman peikkoja valuvat
happosateena ylös pilviä.
Maa kuivuu ja murenee,
alta railot vievät miestä.
Ilmestykirja oli nyt
ja ihmisyyden rajoilla mursi tuli kaiken.
Tuonpuoleisten maisemien värjyssä
kaikki sinersi.
Odotus oli ikuinen suru.
Absoluuttinen nollapiste-kaikki pysähtyi, pysähtyminenkin.
Ajatukset ja rajat ylittävä
kauhu vain jatkoi.
Helvetti ei pysähdy koskaan.
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
Rakas
Olen kuullut kaiken sinusta.
Olen kuullut että rakastat
joka ilta hoet sitä
kuin pappi joka saarnaa
sunnuntaiaamuna
jolloin synnittömät vielä nukkuvat.
Pyhittävät lepopäivää.
Aikoihin en ole enää ilahtunut sinusta.
Olet välttämätön paha.
Kulkenut niin kauas minusta
että oksettaa.
Siksi juon koko ajan.
Käyn vieraissa.
Tunnen sinut ulkoa,
jokaisen valheesi,
äänensävystäsi.
Olen alkanut sammuttamaan
valot ennen seksiä.
Olen alkanut rakastumaan työkaveriini,
hän on kymmenen vuotta vanhempi
mutta osaa pukeutua ja käyttäytyä.
Hyvin säilynyt.
Et enää pidä itsestäsi huolta.
Pelkään etten kohta enää kiihotu muistakaan.
Rakkauden liirumlaarumit paineistavat vereni.
Lääkäri on yhtä huolissaan.
Psykologille en viitsi mennä
koska sodin
koko elämäni
kaikin voimin aina
järkeä vastaan (olemalla sinun kanssa)
Rakas, en ole antanut sinulle
anteeksi
enää aikoihin.
Saattaa mennä myöhäänkin.
Olen kuullut että rakastat
joka ilta hoet sitä
kuin pappi joka saarnaa
sunnuntaiaamuna
jolloin synnittömät vielä nukkuvat.
Pyhittävät lepopäivää.
Aikoihin en ole enää ilahtunut sinusta.
Olet välttämätön paha.
Kulkenut niin kauas minusta
että oksettaa.
Siksi juon koko ajan.
Käyn vieraissa.
Tunnen sinut ulkoa,
jokaisen valheesi,
äänensävystäsi.
Olen alkanut sammuttamaan
valot ennen seksiä.
Olen alkanut rakastumaan työkaveriini,
hän on kymmenen vuotta vanhempi
mutta osaa pukeutua ja käyttäytyä.
Hyvin säilynyt.
Et enää pidä itsestäsi huolta.
Pelkään etten kohta enää kiihotu muistakaan.
Rakkauden liirumlaarumit paineistavat vereni.
Lääkäri on yhtä huolissaan.
Psykologille en viitsi mennä
koska sodin
koko elämäni
kaikin voimin aina
järkeä vastaan (olemalla sinun kanssa)
Rakas, en ole antanut sinulle
anteeksi
enää aikoihin.
Saattaa mennä myöhäänkin.
Adagio
Jos se onkin vain lepopulssi,
90:ntä vuotiaan naapurin
herttainen kiirettömyys.
Jos se olisikin vain viimeinen
hidas ennen rakkauden
hetkeä...
90:ntä vuotiaan naapurin
herttainen kiirettömyys.
Jos se olisikin vain viimeinen
hidas ennen rakkauden
hetkeä...
Vittumaista iltaa
Sinne tv-vastaanottamienne ohjelmien ääreislaitaan.
Vaaksan verran ruudusta ulos
Pikseleistä, kuvaputken sähköradoista ihmisyyteen.
Yli 28:n tuuman edessä toivottavasti yli kaksi metriä.
Kivenheiton päähän.
Tänään aiheinamme mm. hullunhauska kertomus Saksasta.
Kannibaali ja ravitsemusterapeutti tyynysodassa,
uudet herkut vievät kielen mennessään.
Ilari kävi kusella ja menetti kaiken.
Uskottomia on uskomattoman paljon
sanoo Helsingin kapitulin rovasti pahasti.
Suomi liputetaan ulos.
Jenkit jää pystyyn, piripäät perii.
Talous taantuu, talo. Homeus, ho-me.
Nykyslangi ärsyttää kielitutkijaa.
Hima on homeessa.
Entinen unelmakämppä.
SS-nuoret vapaapalokunnassa.
Kiinasta tuodaan Raumalle mukulakiviä.
Samaan aikaan tuore lähihoitaja Kähönen irtisanotaan
säästösyistä.
Pitää saada ihmisiä katuja tallaamaan.
Kilometrien päässä on tehdas.
On kilometri mun päässä
vittumaista iltaa.
Vaaksan verran ruudusta ulos
Pikseleistä, kuvaputken sähköradoista ihmisyyteen.
Yli 28:n tuuman edessä toivottavasti yli kaksi metriä.
Kivenheiton päähän.
Tänään aiheinamme mm. hullunhauska kertomus Saksasta.
Kannibaali ja ravitsemusterapeutti tyynysodassa,
uudet herkut vievät kielen mennessään.
Ilari kävi kusella ja menetti kaiken.
Uskottomia on uskomattoman paljon
sanoo Helsingin kapitulin rovasti pahasti.
Suomi liputetaan ulos.
Jenkit jää pystyyn, piripäät perii.
Talous taantuu, talo. Homeus, ho-me.
Nykyslangi ärsyttää kielitutkijaa.
Hima on homeessa.
Entinen unelmakämppä.
SS-nuoret vapaapalokunnassa.
Kiinasta tuodaan Raumalle mukulakiviä.
Samaan aikaan tuore lähihoitaja Kähönen irtisanotaan
säästösyistä.
Pitää saada ihmisiä katuja tallaamaan.
Kilometrien päässä on tehdas.
On kilometri mun päässä
vittumaista iltaa.
Laiminlyöty
Laiminlyötyjä,
lyötyjä.
Sieluun potkittuja
tunteita, haaveita
minää.
Viidestä sadasta
palasta yksi uupuu.
Hukkunut sydän
vereen.
lyötyjä.
Sieluun potkittuja
tunteita, haaveita
minää.
Viidestä sadasta
palasta yksi uupuu.
Hukkunut sydän
vereen.
Aprillia
Aurinko houkutti merenrantaan
siellä vielä kevättä ollutkaan.
Nopeimmat olivat vieneet
kaikki pajunkissatkin kotimaljakkoon,
linnut odottivat lohduttomina
jään alta meren elävää,
sijaa, lepoa.
Keväästä muistutti vain kalenteri,
sekin tosin 1.4.
siellä vielä kevättä ollutkaan.
Nopeimmat olivat vieneet
kaikki pajunkissatkin kotimaljakkoon,
linnut odottivat lohduttomina
jään alta meren elävää,
sijaa, lepoa.
Keväästä muistutti vain kalenteri,
sekin tosin 1.4.
Rupeamia
Rupeamat jahtaavat toisiaan
vuodet kiertävät kehää.
Valoa seuraa kuolema
myrsky tyyntä.
Urakat k a t k o t t u
päivin,öin-lomin-paussein.
Syys- ja kevät potkivat vauhtia
talvi tuntipalkalla.
Rupeamat on katkottu
jahtaamaan toisiaan.
vuodet kiertävät kehää.
Valoa seuraa kuolema
myrsky tyyntä.
Urakat k a t k o t t u
päivin,öin-lomin-paussein.
Syys- ja kevät potkivat vauhtia
talvi tuntipalkalla.
Rupeamat on katkottu
jahtaamaan toisiaan.
Haaskuu
Päivä lakosi sängyn pohjalle,
en noussut ollenkaan
kyytiin tänään.
Tutustunut yhteenkään ihmiseen.
Näin kuinka
alhaisiin neliöihin olin itseni ajanut.
Mitä tuhlausta!
Häpeää
haaskausta.
en noussut ollenkaan
kyytiin tänään.
Tutustunut yhteenkään ihmiseen.
Näin kuinka
alhaisiin neliöihin olin itseni ajanut.
Mitä tuhlausta!
Häpeää
haaskausta.
Kuntoutus
Kuntouta rakastavaksi minut jälleen. (ja vaikka)
Tue siipeni ja puhalla minut hyvään tuuleen. (Sitten voisit)
Hoivaa minua rakastettavaksi uudelleen. (Tai)
Pura suojauksestani ja helli minua onneen uuteen. (anyway)
Tue siipeni ja puhalla minut hyvään tuuleen. (Sitten voisit)
Hoivaa minua rakastettavaksi uudelleen. (Tai)
Pura suojauksestani ja helli minua onneen uuteen. (anyway)
12 Sisarusta
Maata, merta taivasta
kohdussasi kannat.
Olet syyskuu,
pimenevä taivaankansi.
Juokset kiinni pakenevaa lämpöä.
Saat tunnin lisää valoa.
Olet lokakuun keltaiset lehdet.
Ruskaan kristallimeren tuot
roudan luot.
Olet marraskuu,
kolea pohjantuuli.
Pimeintä aikaa höyryä suusta.
Olet joulukuu,
aikaa muistoille.
Toiveen paremmasta
antaa esikoinen.
Tammikuu marssii valoon.
Pitkä pakkanen.
Laivat murtaa jäätä.
Lisää öljyä pohjolaan.
Helmikuussa railot jyrisee.
Tunne lämmöstä, pelko takatalvesta.
Sinä maaliskuu
sulatat lumen.
Aura etelästä estää
apeutta syntymästä.
Olet huhtikuu
sydämen pääsiäinen.
Lakaiset talven kivut kaduilta.
Toukokuinen siemen pelloilla
uusi elämä.
Kirkkainta aikaa, purjehdit.
Kesäkuiset mainingit.
Ihmisiä terasseilla.
Uidaan auringossa
kaivataan satavan.
Sinä heinäkuu
pitelet poutasäätä.
Aika tullut taas
tähtikartat avata.
Olet elokuu,
sua odottaa syyskuu.
kohdussasi kannat.
Olet syyskuu,
pimenevä taivaankansi.
Juokset kiinni pakenevaa lämpöä.
Saat tunnin lisää valoa.
Olet lokakuun keltaiset lehdet.
Ruskaan kristallimeren tuot
roudan luot.
Olet marraskuu,
kolea pohjantuuli.
Pimeintä aikaa höyryä suusta.
Olet joulukuu,
aikaa muistoille.
Toiveen paremmasta
antaa esikoinen.
Tammikuu marssii valoon.
Pitkä pakkanen.
Laivat murtaa jäätä.
Lisää öljyä pohjolaan.
Helmikuussa railot jyrisee.
Tunne lämmöstä, pelko takatalvesta.
Sinä maaliskuu
sulatat lumen.
Aura etelästä estää
apeutta syntymästä.
Olet huhtikuu
sydämen pääsiäinen.
Lakaiset talven kivut kaduilta.
Toukokuinen siemen pelloilla
uusi elämä.
Kirkkainta aikaa, purjehdit.
Kesäkuiset mainingit.
Ihmisiä terasseilla.
Uidaan auringossa
kaivataan satavan.
Sinä heinäkuu
pitelet poutasäätä.
Aika tullut taas
tähtikartat avata.
Olet elokuu,
sua odottaa syyskuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)