Kivijalkojen mentyä

Aurinko kiertää planeettaa

idästä länteen kuin

mannertenväliset ohjukset.



Sydämet palaneet karrelle

ja yhä vain jossain

porvaristo säilöö timanttejaan.

 Linnunradan esoteerisissa usvissa

paloi sieluilta lainattu sähkö

ja valtava melodia upposi molliin.



Tuonpuolisen rikkauden jääkaapissa-

vaikka jo kaikkeuden kivijalka suli

ja ihmisyydestä oli jäljellä enää vitsit,

makeannälkä ei ottanut tyydyttyäkseen

kunnes kapellimestari

esitti ukkosten mylviessä,

tauon,

jonka aikana maailma vapaamuurasi itsensä

loputtomaan,

suureen hiljaisuuteen.

Joululahjaksi

Rakkaat pukit;


pakatkaa kimpsuihinne kaikki turhat kampsut.

Pakatkaa niin kuin luonnolle olisi hyväksi.

Pakatkaa sinne F1-sirkus.

Pakatkaa tuloerojen kasvattaminen

ja ahneus.

Pakatkaa kaikki muukin oman edun tavoittelu.

Pakatkaa taivailla asuvat liikemiehet

jotka paskantavat aamun kajosta lastemme päälle.

Pakatkaa joulun markkinahumu!



Pakatkaa sota.

Pakatkaa pedofilia.

Pakatkaa ajattelemattomat ydinjätteet.

Pakatkaa turhat ilmastokokoukset.

Pakatkaa rahan valta

ja kansan kusetus.

Pakatkaa pehmeiden puheiden paketit

ja moraalisaarnat,

juorulehdistö ja niistä elävät ihmiset.



Pakatkaa ryöstökalastus.

Pakatkaa Illuminati.

Pakatkaa avaruusturistit.

Pakatkaa huono esimerkki ja korruptio.

pakatkaa kaukana tuotettu ruoka.

Pakatkaa hulppea energiankulutus

ja järjettömät eläkeiät.

Pakatkaa kuin pakkaisitte niille

jotka ovat teitä vastaan pakanneet.



Pakatkaa loppusijoitusluolaan.

Loppusijoituskaukaisuuteen jossa

loppu on loppu eikä koskaan enää alkua ole.



Tahtoisin ajattelun vallankumouksen

leviävän finanssikriisin lailla

maailman kaikkiin metropoleihin

ja syrjäkyliin.

Pehmeinä tai kovina paloina.

Paketteina jotka hyvältä tuntuu.

Mikä se oli

Veturimiehet eivät heiluta,
enää.
Viidessä sekunnissa nollasta
sataan kiihtyvä juna.

Kyydissä rypyt suoristuvat
kauhuviivoiksi kasvojen
alttarille ja kiirepandemia
vyöryy elämän ylitse.

Nyt ei ehdi tuntea
et ehdi kolahtaa.
Sanotaan nopeasti moi moi
ja suoritetaan niska jäykkänä
tänään huomista päivää.

Kiire valtava.
Ei ehdi olla edes vittumaista.
Ehdi nähdä miten skeptinen diakonissa
kaikuu korville kuurojen.
Ei ehdi nähdä sitä yhtä kertaa
kun heiluttavat!

Emme voi muistaa

Emme voi muistaa niin
alkuumme.
Maa ole ensimmäisemme.

Valtavan paljon kauemmas aikaan
ajattomuuteen ennen kuin aurinkomme
suunnittelikaan syntymää,
aina sitten,
jo kolusimme äärettömyyttä,
tilatonta taikaa.

Väistelimme kosmisia kolareita
ylittäessämme vain uudestaan aina
suurten aikojen pimeän
valtamerten muistin seisauttavan massan ja paineen.

Lukematon määrä aikaa seilattuamme
nyt täällä.
Tuomittuna kadottamaan aina entisen maailman
kuin dementia
joka pyyhkii meidät virheistä.

Täältäkin lähdemme ennenkuin pajahtaa
supernova taivaan kannelle.
meillä on silloin,
teknologia tavoittaa tähdet,
laskimme sen lähtiessämme.
ja meistä tulee taas ikuisia.

Matka vie meiltä ikuisuuden.
Emme voi muistaa niin.
Kiertolaisten pahin kirous
on toisto.

Olemme kaikki universumit
samaa pisaraa.
Me ihmiset niin tiiviitä
että olemme jo
toistemme sisällä.

Hiljaisuus

Niin täydellinen hiljaisuus
että sattuu.
Täydellinen pyyhkiytyminen,
unohdus
muistot koko universumista ulos.

Vievät sinne minne eivät
Hubblet lennä.
Sinne minne loppuu
tähtiä virpovat tähtisumut,
minne loppuu aika,
olla.

Minne loppuu
niin minne?
Juuri sinne
minua pyyhitään.

Palaneen käry

Haiston palaneen käryä.
Mikään ei ollut ennallaan.

Rehtori soitteli pianoa,
liikunnan opettaja makasi
television ääressä ja
musiikinopettaja lauloi
maan jo hämärtyneen.

Puutyön opettaja vaikutti
leppoisalta mieheltä
eikä kenellekään ollut enää kiire eläkkeelle.

Keittäjät toivat lisää ruokaa
ja jäivät itsekin syömään.
Pakastimesta oli löytynyt vaikka mitä!

Haistoin palaneen käryä sinä aamuna.
Palokuntaa ei kuitenkaan kutsuttu.

Alapaine

En koskaan yllä ylituuliin,
laukkavat karkuun taivaan mastoon.
En koskaan veljeile hyvää,
käytettyä, uupunutta,
kulutukseen nuutunutta.

Koskaan saavu rantaan
kun jo luode takaisin tuudittaa.
Koskaan saavu tunturin aukealle,
uusi uurastus jo
huippuna kohoaa.

Kuolema minua valmistelee,
sekin vain puolitiehen.
Tuntuu Salierilta,
pää tietää kuinka tekisi,
kädet ei tee,

sydän pitää silmiäni auki.
Että tämän häpeällisen
keskinkertaisuuden
olisi mahdoton unohtua.