Lapsuus

Lapsuus
Kerran kuollutta ei voi elvyttää.

lauantai 25. lokakuuta 2008

Alibi

Keravalla Sepe susi söi
kolme pientä porsasta.
Pikku-Hukka heidät kavalsi.
Sepe tuomittiin kolmesta murhasta
ja hautarauhan rikkomisesta.
Poika sai avustuksesta.
Elinkautisiin.

Syytetyt peittivät kuononsa
Keravan käräjäoikeudessa,
syytetyt näyttivät keskisormea ylimielisinä.
Syytetyt eivät myöntäneet mitään.

Puolustutus vetosi todistajien puuttumiseen
ja todisteiden riittämättömyyteen.
Asiaa tutkitaan murhana
vaikka ruumiita ei ole edes löytynyt
puolusti Lampela.

Sepe kertoo olleensa silloin
sairaan äitinsä luona
jolla on dementia.
Äitinsä tämän vahvistaa.
Sepe myöskin vetoaa korkeaan kolesteroliinsa
ja kertoo ettei ole tapana
ollut syöpötellä.
Sepellä tiedetään olleen kyllä
riitaa ennenkin porsaiden kanssa,
tiedetään että Sepe on puhkumalla yrittänyt
kaataa heidän talonsa launtaiyöllä 18.6.2008
saarnastuolista Lampela.

Mutta se asia on jo sovittu
ja ei voida varmuudella sanoa
että Sepellä olisi silloin ollut aietta satuttaa.
Sitäpaitsi teko kaatui jo sulaan mahdottomuuteensa
vetoamme huumoriin.
Sepe ei ole ollut paikalla
katoamisajankohtana
ja vaikka hänet murhasta tuomittaisiinkin
myönnämme ainoastaan tapon.
Loppupuheena Lampela.

Molemmat tuomittiin.
Helvettiin.
Alkoholilla oli osuutta tapahtumiin.

12.10.2008

Ei kommentteja: