Ystävä

Suurimmaksi arvostamani rakas täti
minua jaksaa muistaa surujeni keskellä,
viestillä, se on nykyaikaa (kiireistä).

Hieman ahdistaa
mutta sopeudun kyllä.
"Ei sua pysyvästi polvilleen lyödä koskaan",
kertoi
ja hämmennyin kuinka nopeasti
olin jo lenkillä ja
kyyneleet olivat vaihtuneet
tyytyväisen vauhdin hedelmiin.

Jos kaupunki olisi isompi,
itse pienempi.
Olisi pää onnellisesti ikkunasta ulkona ja jee!

ystävä on samoilta pituuksilta
tai jostain syystä yhteentörmäys on kuitenkin pehmeä.
Yhä uudelleen teiniangstiteknologia
minua lohduttaa,
en edes häpeä, olen nuorekas siis.
Tuskan sattuessa painan nappulaa kännykässä
ja aamu
sarastaa.

29.6.2007